Suomeksi

Hei kaikki!

Moni on pyytänyt, että kertoisin oman tarinani viimeaikaisista tapahtumista. Olin aluksi hieman sitä mieltä, etten haluaisi tätä julkisesti vatvoa, mutta Samun päiväkirjassaan esittämä "versio" sai minut toisiin ajatuksiin.

Aloitetaan ihan aluksi siitä mitä todellisuudessa tapahtui. Keskiviikkona, elokuun 8. päivä 2007, maailma jonka tunsin romahti. Managerimme Bob soitti ja aloitti normaalin 'small talkin' sijaan sanoi: "Kauheaa, aivan kauheaa". Sillä hetkellä tiesin, että nyt on todella jotain pielessä. Ensimmäinen ajatus mielessäni oli, että ei kai vaan henkilövahinkoja. Tavallaan niin. Bob ilmoitti minulle sen suuremmin kiertelemättä, että Samu oli läpi viime yön kestäneiden puhelinkeskustelujen päätteeksi päättänyt, että tämä bändi ei mene enää eteenpäin niin kauan kuin minä olen siinä mukana. Toisin sanoen jos levy-yhtiö/management ei saa minua kuviosta ulos, hän marssii itse ulos. Tarkempaa syytä siihen ei siinä vaiheessa Bob osannut sanoa. Myöhemmin Samu kertoi minulle puhelimessa syiksi "riittämättömän musikaalisen inputin" sekä sen, että hänellä on minua kohtaan henkilökohtaisia syitä minkä takia hän ei voi enää "yhteistyötä" jatkaa. "Inputin puutetta" oli kuulemma yhdellä toisellakin tässä sakissa, mutta koska hänen kanssaan ei ollut ongelmia henkilökohtaisella tasolla, sai hän itse päättää tehdä ryhtiliikkeen ja jatkaa, jos halusi.

Ei siis ole mitään epäselvyyttä siitä, että Samu todellakin tämän asian yksin päätti. Se, että hän nyt piiloutuu managementin, levy-yhtiön ja muiden bändiläisten taakse, osoittaa hyvin hänen luonteenpiirteitään.

On pöyristyttävää lukea Samun me-muodossa kirjoitettua "ei-julkista-kirjettä", jossa selvitetään asioiden kulkua. Kaikki varmasti osaavat tekstistä päätellä, ettei hän edelleenkään osaa mitään konkreettista syytä asiaan sanoa. Tekstissä mainitaan esimerkiksi että bändi on hakenut asiaan apua jo viime vuonna. Joko asia on totaalisesti keksitty tai sitten siihen eivät ole kaikki osalliset osallistuneet. Minä en ainakaan ole asiasta koskaan kuullut. Tekstissä väitetään raukkamaisesti, että asioiden julkisuudessa tarkemmin selvittäminen satuttaisi jotenkin minua. Tässä yhteydessä voin antaa luvan kaikkien yksityiskohtien julkistamiseen. Minun omatuntoni on puhdas. Jos Samulla olisi joku sellainen syy, jonka hän voisi itseään vahingoittamatta kertoa, olisi se jo varmasti kerrottu. Jokainen, joka minut oikeasti tuntee, tietää ettei minusta ihmisenä saa sellaista ongelmaa, jonka tämä kirjoitus kuvailee. Jopa suurin osa porukasta, jotka ovat allekirjoittaneet jutun, tietävät sen. Ei myöskään kannata hämääntyä siitä, että Samulla olisi jonkin asteinen kiinnostus minun vointini puolesta. Voin sanoa, että sen tekstin jälkeen, minkä hän "lateli" minulle tämän asian yhteydessä puhelimessa, en usko että hän pystyy enää enempää minua loukkaamaan. Tietysti vannomatta paras...

Koko kirjoituksen tarkoitus on ollut lieventää kaikkea mitä tähän asiaan liittyy. Kirjoittaa kaunopuheisesti siitä, miten raskas päätös tämä bändille(siis Samulle) on ollut ja että tämä on se mitä oli pakko tehdä jotta homma jatkuisi. Kirjeessä puhutaan esimerkiksi siitä, miten osa porukasta on mennyt keikoille omalla autoillaan, koska bussissa ei ole ollut hyvä olla. Todellisuudessa näin on tehty vain siitä syystä, että näin ei ole ollut tarvetta tulla paikanpäälle montaa tuntia aiemmin eikä odotella tekniinkan poikia keikan jälkeen. Olemme jopa Samun kanssa yhdessä ajaneet aivan hyvässä hengessä henkilöautolla keikalta kotiin turisten niitä-näitä elämän ihanuudesta. Reilu kuukausi myöhemmin sama mies päättää, että minä en ole enää oikeutettu jatkamaan. Tästä voi päätellä jotain joko päätöksen impulsiivisuudesta tai sitten Samun muista kyvyistä.

Huomasin jo kevättalvella sen, että Samu oli hieman stressaantunut. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Saman huomasivat muutkin yhteisömme jäsenet. Asia herätti kummastusta, koska juuri sillä hetkellä olimme sellaisessa tilanteessa, että meillä oli mahdollisuus nauttia pitkän työmme hedelmistä. Koska olimme hyviä ystäviä, yritin aika-ajoin "kaivella" mistä kenkä puristaa. Aika usein sain nuivan vastaanoton ja kehotuksen antamaan hänelle "tilaa". Kävimme välillä koko porukalla keskusteluja joissa puhuttiin enimmäkseen siitä, että kaikkien tulisi keskittyä siihen mikä on oleellisinta, eli soittamiseen. Luonnollisesti kaikki olivat asiasta yksimielisiä. Jostain syystä keskustelu kääntyi välillä siihen, miten Samun mielestä hän ei tuntenut, että me muut arvostaisimme hänen tekemisiään tarpeeksi. Jokainen kerta ihmettelimme ääneen, että oliko tarve tulla taputtamaan selkään vähän väliä vai mitä. Kaikille oli aivan selvää miten suuri rooli Samulla tässä sopassa oli ja arvostus miestä kohtaan kaikilla sen mukainen. Kaikki olivat samaa mieltä. On tavallaan ironista ajatella, että ne henkilöt joita tässä porukassa arvostettiin ehkä eniten, olivat aina suurimpaan ääneen arvostusta itselleen vaatimassa. Jokainen tehköön siitä omat johtopäätöksensä.

Yleinen totuushan on, että riitelemiseen tarvitaan aina kaksi puolta. Tässä tilanteessa voin kuitenkin käsi sydämellä sanoa, että en ole ollut Samun kanssa missään riidoissa. Samu on minulle välillä kertonut miten häntä painaa se, että minua painaa joku asia tässä yhteisössä. Olen hänelle kertonut jokaisella kerralla, että minulla ei ole mitään selvittämättömiä asioita ketään kohtaan, ja että elän unelmaani enkä vaihtaisi tästä paletista mitään. Ilmeisesti Samu ei kuitenkaan minua koskaan uskonut, koska hän aina toi ne muutamat pienet tilanteet uudelleen ja uudelleen esille. En väitä, että en olisi tehnyt mitään väärää tai että en olisi ollut välillä väärässä. Samu ei vaan koskaan ole pystynyt kertomaan mitä konkreettisesti teen hänen mielestään väärin. Itse ymmärsin asian niin, ettei asia varmaankaan ole sitten kovin vakava jos hän ei edes osaa kertoa mikä on vikana. Ainakin siinä asiassa olin nähtävästi pahasti väärässä. En jaksa uskoa, että homma kuitenkaan siihen kaatui. Siitä miten minun neuvottelu- ja sovintoehdotuksiin on asian julkituomisen jälkeen suhtauduttu, voi hyvin päätellä että tarkoitus oli vain yksinkertaisesti syystä tai toisesta päästä minusta eroon. Se myös kuvaa tasoa, jolla Samu arvostaa minun tai muutaman muun osallisen roolia tässä porukassa. Tämä viimeinen ei siis ole mikään päätelmä vaan tämän hän on minulle suoraan sanonut.

Tapa, jolla tämä asia hoidettiin, on myös vähintäänkin hurja. Viestin toi bändin manageri. Samu soitti minulle vasta kun olin monelta taholta vaatimalla vaatinut saada puhua hänen kanssa suoraan En ole täysin vakuuttunut siitä, olisiko hän ikinä ottanut minuun enää yhteyttä, jos en olisi näin tehnyt. Toinen asia on se, että hetki kun kuulin ensimmäisen kerran että asia on nimenomaan minusta kiinni, oli hetki jolloin minulle ilmoitettiin tämä asia. Siitä hetkestä eteenpäin käytin viisi päivää yrittäen saada ihmisiä puhumaan Samulle, jotta hän vaikka vain lykkäisi päätöstään ja että asiasta voitaisiin vielä keskustella. Jokaisen kerran Samun vastaus oli jyrkkä ei. Tilanne tuntui epätodelliselta. Tämän viiden päivän aikana puhuin jokaisen osallisen kanssa moneen otteeseen ja kaikki olivat vakaasti sitä mieltä, että olisi parempi jos tätä päätöstä ei tehtäisi ainakaan nyt ja että asiasta vielä keskusteltaisiin. Varsinkin kun toiselle osapuolelle ja itseasiassa lähes koko porukalle asian vakavuus oli valjennut vasta nyt. Viidennen päivän jälkeen minuun otti yhteyttä levy-yhtiön ja loppubändin palkkaama lakimies, joka ilmoitti hoitavansa tämän asian loppuun. Sen jälkeen en ole saanut ainuttakaan vastausta viesteihini tai puheluihini. Omasta puolestani voin sanoa, että itse olisin valmis keskustelemaan asiasta vielä tänäkin päivänä, mutta Samulle se ei enää sovi.

Viiden vuoden työ valui käytännössä yhdessä päivässä hiekkaan.

On pelottava ajatus, että joku voi tehdä näin. Varsinkin joku sellainen, jota on pitänyt yhtenä parhaimmista ystävistä. Kun miettii minkä matkan olemme Samun kanssa yhdessä kulkeneet, minkälaisten esteiden yli tai läpi olemme yhdessä menneet, on vaikea uskoa että tänään olemme tässä tilanteessa. Oli hetkiä kun kukaan muu kuin me, siis minä ja Samu, ei uskonut että tästä jutusta tulisi yhtään mitään. ME jaksoimme painaa viikosta toiseen uskoen unelmaan joka ei välttämättä koskaan toteutuisi. Jotenkin tuntuu, että näistä asioista on liian kauan aikaa tai sitten niillä ei ole ollutkaan koskaan mitään merkitystä. Oli miten oli, en tunne sitä miestä joka Samun hahmossa tänä päivänä esiintyy. Se, että onko joku asia viimeaikoina muuttunut, vai olenko häntä koskaan tuntenutkaan, ei varmasti minulle koskaan selviä.

Olen ymmärtänyt, että yleinen käsitys tällä hetkellä on se että Samu ja minä emme vaan "mahtuisi samaan keikkabussiin". Siihen haluan sen verran lisätä, että minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaisia vaikeuksia mahtua kenenkään kanssa samaan keikkabussiin. Jokainen voi siitä päätellä kenen egosta tässä on ollut kyse. Erikoinen asia myös on, että päivää ennen omaa "tuomiotani" ilmoitti Jukka, Samun välityksellä tosin, että hän jää bändin kokoonpanosta pois tammikuusta alkaen. Tämä siksi, että hän oli kokenut ettei pystyisi tarpeeksi keskittymään seuraavan levyn tuottamiseen jos häntä tarvitaan jatkuvasti tien päällä. Ainakin itselleni homma oli ok, vaikka tavallaan olisi ollut hyvä jos porukka olisi pysynyt samana. Nyt kuitenkin pari viikkoa myöhemmin Jukka on liitetty ainakin webbisivuille itseni tilalle. Vaikea sanoa mikä tässäkin on totuus, mutta saippuaoopperalta tämä alkaa ikävä kyllä vaikuttaa.

On vaikeaa selittää sitä tunnetta, mikä tällaisen jutun jälkeen on. Kun on satsannut koko aikuisen elämänsä, uhrannut suurimman osan lastensa lapsuudesta, lähes kaiken ajan ystäviltä ja puolisolta johonkin, joka on tavallaan kiinteästi osa minua. Ja juuri sillä hetkellä kun alkaa varovaisesti näyttää sille, että ne satsaukset ja uhraukset saattaisivat jonain päivänä kantaa hedelmää, pyyhitään koko tulevaisuus pois. Mikään ei varmasti ole pahempaa, kuin se että lähin ystävä kääntää selän. Paitsi se, että kaikki läheisimmät tekevät samoin. Tällä tarkoitan koko sitä porukkaa, jotka ovat hiljaisesti hyväksyneet tämän vaikka ovat olleet vahvasti eri mieltä. Olen varma, että puukko selässäni kääntyy joka kerran kun näen kyseisen bändin jatkossa. Se bändi ei ole minulle Sunrise Avenue, vaikka se sitä nimeä käyttäisikin.

Kaikki jotka minut tuntevat, tietävät varmasti mitä Sunrise Avenue minulle merkitsi. On epätodellinen ja musertava ajatus, etten enää koskaan pääse siihen keikkabussiin, sen "perheen" pariin jonka jäsenenä olen ylpeänä saanut olla. Olen ollut haljeta ylpeydestä, kun olen katsonut minkälainen palo ja motivaatio on puskenut tätä junaa eteenpäin. Jokainen kaveri on ollut näissä talkoissa korvaamaton, ja tavallaan olisin uskonut että näin olisi ollut hamaan loppuun asti. Taas kerran olin väärässä.

Ja te uskomattomat fanit... On uskomatonta nähdä sellaista kannustusta, sitoutumista ja tunnetta mitä olen nähnyt tämän lyhyen reissuni aikana. On vaikea hyväksyä ajatusta, että sitä en enää koskaan pääse todistamaan. Jäljellä on vain muistot. Haluan kiittää joka ainoaa ihmistä, joka on ollut tukemassa meitä matkallamme kohti Ihmemaata. Te olette ainoa syy, miksi me saimme kokea sen. Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä tunnetta, jota tunnen teitä kohtaan.

Aivan erityisesti haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette olleet tukenani tänä elämäni vaikeimpana aikana. Teidän kaikkien ansiosta olen jaksanut mennä eteenpäin tässä suossa.

On ehkä turhan aikaista puhua omasta tulevaisuudestani. Tällaisen muutoksen jälkeen on ehkä parempikin antaa ajan kulua ilman sen suurempia tavoitteita. Olen koko elämäni elänyt tavalla tai toisella tavoitteenani ja intohimonani tehdä se juttu minkä olen juuri menettänyt. Ajatus siitä, että aloittaisi tämän kaiken alusta, kuulostaa sekin tällä hetkellä kaukaiselta. Ajan myötä voi tietysti olla että mieli muuttuu.

Näkemiin ystävät ja kiitos kaikesta,

Janne Kärkkäinen